Siirry pääsisältöön

4. Pahenevaa itseinhoa

Sitä voi naisihminen lietsoa itsensä liekkeihin niin hyvässä kuin pahassa melko vauhdikkaastikin. Aloin vaipua pikkuhiljaa syvemmälle itseinhoon. Katsoin peilistä enkä tuntenut itseäni. Minulle oli tullut maailman rumin kalkkunakaula kymmenessä kuukaudessa - sen ajan laihduin lihavuusleikkauksen jälkeen - kun muut saivat totutella ihon vanhenemiseen kaikessa rauhassa vuosien mittaan. 

No, itsepä olin syönyt itseni isoksi tytöksi. Oma vika! Vai oliko? Olisinko pystynyt vaikuttamaan jotenkin siihen, etten olisi lihonut? Jälkeenpäin on helppo viisastella mutta silloin en pystynyt tekemään yhtään mitään. Yritin toki, mutta monien yritysten epäonnistumisten myötä annoin täysin periksi. 

Mutta kaula siis oli. Ja leuka. Voi hurja! Huomasin googlailevani yön pimeinä tunteina plastiikkakirurgien tekstejä ja klinikoiden mainoksia. Etsin kokemustietoa ja liityin Facebookissa ryhmään, jonka nimi oli toiveita herättävä. Kokemustietoa ei kuitenkaan herunut mistään. Ryhmässä oltiin tosi varovaisia ja aina aihetta sivuttaessa ilmestyivät kirjaimet yv näkyville. 

Aloin haarukoida klinikoita Suomessa: okei, Helsinki, Turku, Tampere... Jostain sain ongittua jonkun hyvänä pidetyn plastiikkakirurgin nimen ja soitin varatakseni ajan konsultaatioon. Sepä sitten kestikin. En tiedä, mikä tilanne tällä kirurgilla oli päällä, mutta aika tuli vasta monen kuukauden kuluttua monen kuukauden päähän. Peruin ajan, sillä enää ei ollut tuolla paikkakunnalla tuttua, jonka luokse olisin voinut mennä loisimaan. 

Toinen klinikka lupasi alustavaa konsultaatiota pelkkien kuvien avulla. Ilahduin: sehän olisi kätevää! Kun kirurgi katsoisi kuvat, hän ehkä osaisi antaa suuntaa siitä, mitä mahdollisesti voisi yrittää tehdä. Ja katinkontit sieltä mitään kommentoitu! Sähköpostissa ehdotettiin suoraan aikaa konsultaatioon. Lähdepä täältä piipahtamaan työaikaan jossain syrjäkylässä, niin kuin Helsingissä!

Jäin siis kotiin tuijottelemaan kaulaani.

Kuoppa kaulassa...

Siellä se heltta heiluupi.

Kaula...eiku minä lähdössä kuntosalille

Pooootpotpotpot....

Huoh...



Ei auta, vaikka kuinka ojentaa...

Tässäkin kuvassa näen vain kaulan rytyt...


Kommentit

Lähetä kommentti

Mukavaa, että kävit blogissani!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

20. Tämän blogin lopetus eli loppukatsaus!

 Alakasvojen ja kaulan kohotusleikkauksesta + leuan rasvaimusta alkaa olla aikaa kahdeksan kuukautta. En enää seuraile parantumisprosessia, joten sanon jäähyväiset tälle blogille. Palaan asiaan, jos tulee jotakin uutta tai leikkausurani jatkuu toisaalla. Vatsaroikot olisivat ehkä paikallaan. Itseäni häiritsevät myös allit, mutta en aio olla koko loppuelämääni toipilas jostakin leikkauksesta. Polvet ja lonkatkin varmaan pettävät jossakin vaiheessa niin kuin jo olen aiemmin maininnutkin - vanhuus... Kasvoni ovat mielestäni nyt parantuneet. Minulla on pieniä tuntemuksia leukalinjassa, ikään kuin kiristystä ja pientä tuikkailua, mutta ajattelen, että sinne laitetut tukilangat ne siellä ilmoittelevat olemassaolostaan. En ole enää oikeastaan puutunut - ehkä aavistuksen verran paikoin, mutta se ei häiritse mitenkään. Kasvojen ja kaulan iho tuntuu juovan kosteusvoidetta ahnaasti. Käytän aamuin illoin retinol-voidetta ja laitan sitten kosteutusta. Kosmetologi ehdotti ihan öljyä, jos iho alk...
Lähetä kommentti
Lue lisää

6. Leikkauspäivä 25.4.2023

Leikkauspäivää edeltävänä iltana nullotimme mieheni kanssa kotona. Hän oli ihan loppumetreille saakka uskonut, että "tulen järkiini" tämän asian suhteen. Nyt näytti kyllä tosi huonolta: olin päivällä varmistanut klinikalle, että olen tulossa. Koko yön makasin tikkusuorana jännityksestä nukkumatta silmäystäkään: Elämäni virhe! Entä jos jotain sattuu? Haluan perua! En voi enää perua! Äiti, auta! Kello soi aamulla 4.30 ja ponkaisin vieterinä ylös, suihkuun ja lähtöön. Mieheni vei minut Jyväskylään, jossa minun oli määrä olla klo 7.30.  Anestesiahoitaja oli vastassa ovella. Hän ohjasi minut heräämöön, jossa sängylläni odottivat jo leikkauspaita, aamutakki, tukisukat ja tossut. Mieheni lähti nähtyään paikan poikamme kämpille viettämään päivää, koska hänen oli oltava hakemassa minua illalla pois sairaalasta. Pian pukemisen jälkeen anestesialääkäri katsoi esitietojani, sain lääkitystä ja plastiikkakirurgi kävi minut vielä huoneeseensa  Hän otti ensin ennen leikkausta -kuvat ja sitte...
Lähetä kommentti
Lue lisää

16. Arggghhhh!

Kuusi viikkoa on täynnä ja olisi lupa luopua painetekstiilistä. Kaulalihasten kiristymistä ja poskien sekä leuan alustan sivujen tunnottomuutta se kuitenkin helpottaa. Kysyinkin asiasta leikanneelta taholta ja sain vastaukseksi, että painetekstiili auttaa aina kolmeen kuukauteen asti. Jos arvet kutisevat, sitä voi käyttää pitempäänkin. Olin tänään kuitenkin lähes koko päivän ilman tekstiiliä. Kävin ekaa kertaa kuntosalilla sitten leikkauksen. Koska olen vetänyt lonkkaa kuusi viikkoa, en jaksanut oikein mitään. Tein vain 1/3 liikkeistä, laitoin puolet painoista tai jätin painot kokonaan pois, ja silti nukuin yli tunnin, kun tulin kotiin. Ei se auta kuin taas pikkuhiljaa hivuttautua entiselle tasolle - sille, jonka juuri ennen leikkausta iloiten saavutin. Voi minua raukkaa, snif. Ensi kerralla laitan kyllä painetekstiilin ja pipon siihen päälle. Siihen vielä kuulokkeet ja niihin kunnon k-poppia, niin a vot! Kylläpä korvat hikoilevat 😎 Ei vain jaksa, lääh puuh... Olen onnistunut läträämä...
Lähetä kommentti
Lue lisää