Nämä kuvat otin alkaessani hoitaa arpia ja kaulaa keskiyöllä pe-la (5.-6.5.2023).
Olen tämän 1,5 viikkoa kulkenut kotona pyjamassa, mutta perjantaina kävin kaupassa siten, että laitoin ihan päälle. Yhden kerran vilahdin aiemmin niin, että vetäisin vain ulkoilupuvun yökkärin päälle ja piilouduin muuten pipoon ja huiviin. Ohjeissa sanotaan, että kävelylenkkejä voi tehdä jo parin päivän kuluttua toimenpiteestä, mutta itse olen sitä mieltä, että menee vielä tovi moiseen. Askelten tärähdys maahan sattuu - ainakin pienesti - kaulaan.
Eli edelleen olen turvoksissa kaulasta, leuan alta ja ihan tunnoton molempien korvien vierestä alas kaulalle asti. Tai no, en ihan, mutta huomattavan tunnottomia alueita on eikä ihme, kun on irroteltu kasvojen eri kerroksia toisistaan. Koskematon alue on entisellään eli tunto on otsasta alaspäin leuan kärkeen asti normaali.
 |
Sivuprofiilia
|
 |
Oikea korva on ollut kinkkinen puhdistaa ja edelleen kaivan poimuista verikokkareita pois. |
 |
Vasen korva on ollut alusta asti siisti.
|
 |
Turvotusta on... eniten oikealla ja vasemmalla puolella kaulassa.
|
Kommentit
Lähetä kommentti
Mukavaa, että kävit blogissani!