Siirry pääsisältöön

1. Miten minulle nyt näin kävi?


Nyt on vappuaatto 2023 ja viides päivä siitä, kun minulle tehtiin alakasvojen ja kaulan kohotusleikkaus sekä leuan rasvaimu. Miten tässä näin pääsi käymään? Siis minulle, joka olen aina hihitellyt ihmisten turhamaisuudelle: hirmuisille huulille, räpsyripsille, vanhempien ihmisten ylinuorekkaille olemuksille ja varsinkin aiemmin kasvojen muotoilun oudoksi tekemille piirteille. Mitä järkeä? Valoja päälle! Paljonpa tiesin...

Tässä olisi vähän taustaa tälle ehkä joistakuista erikoiseltakin tuntuvalle liikkeelleni. 

Olin kolmannen luokan alkaessa pulleammassa kunnossa kuin tokaluokalla ja opettajani sanoi: "Oletpa sinä lihonut!" Kyllä. Sen hän sanoi. Muistan sen tosi tarkasti. Jo aiemmin äiti oli tuskaillut käydessään kaupungissa, ettei minulle tahtonut löytyä pitkiä housuja, jotka mahtuisivat kiinni. Hän toi minulle keltaiset kuminauhavyötäröiset housut, joita inhosin ensi hetkestä alkaen.

Siitä alkoi tieni lihavana lapsena. Tunsin itseni erilaiseksi kuin muut ja jotkut katsoivat oikeudekseen huomautella minulle ulkonäöstäni. Kun nyt katson senaikaista luokkakuvaa, mietin, miksei vain jätetty sanomatta? En ole huomattavan iso. Jos näin olisi toimittu, olisiko lihavan ihmisen hävettävä identiteetti jäänyt syntymättä? Niin pitkälle kuin muistan, olen pitänyt laihdutuskuureja ja lihonut niiden jälkeen korkojen kera takaisin yhä uudelleen ja uudelleen. Ihan sairasta!


                            Olen keskirivissä viides tyttö (sinipaitainen). Tämä on 2. luokan kuva.




                        Tässä 3. luokan kuvassa olen ekarivissä neljäs tyttö vasemmalta.

Kommentit

Lähetä kommentti

Mukavaa, että kävit blogissani!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

20. Tämän blogin lopetus eli loppukatsaus!

 Alakasvojen ja kaulan kohotusleikkauksesta + leuan rasvaimusta alkaa olla aikaa kahdeksan kuukautta. En enää seuraile parantumisprosessia, joten sanon jäähyväiset tälle blogille. Palaan asiaan, jos tulee jotakin uutta tai leikkausurani jatkuu toisaalla. Vatsaroikot olisivat ehkä paikallaan. Itseäni häiritsevät myös allit, mutta en aio olla koko loppuelämääni toipilas jostakin leikkauksesta. Polvet ja lonkatkin varmaan pettävät jossakin vaiheessa niin kuin jo olen aiemmin maininnutkin - vanhuus... Kasvoni ovat mielestäni nyt parantuneet. Minulla on pieniä tuntemuksia leukalinjassa, ikään kuin kiristystä ja pientä tuikkailua, mutta ajattelen, että sinne laitetut tukilangat ne siellä ilmoittelevat olemassaolostaan. En ole enää oikeastaan puutunut - ehkä aavistuksen verran paikoin, mutta se ei häiritse mitenkään. Kasvojen ja kaulan iho tuntuu juovan kosteusvoidetta ahnaasti. Käytän aamuin illoin retinol-voidetta ja laitan sitten kosteutusta. Kosmetologi ehdotti ihan öljyä, jos iho alk...
Lähetä kommentti
Lue lisää

6. Leikkauspäivä 25.4.2023

Leikkauspäivää edeltävänä iltana nullotimme mieheni kanssa kotona. Hän oli ihan loppumetreille saakka uskonut, että "tulen järkiini" tämän asian suhteen. Nyt näytti kyllä tosi huonolta: olin päivällä varmistanut klinikalle, että olen tulossa. Koko yön makasin tikkusuorana jännityksestä nukkumatta silmäystäkään: Elämäni virhe! Entä jos jotain sattuu? Haluan perua! En voi enää perua! Äiti, auta! Kello soi aamulla 4.30 ja ponkaisin vieterinä ylös, suihkuun ja lähtöön. Mieheni vei minut Jyväskylään, jossa minun oli määrä olla klo 7.30.  Anestesiahoitaja oli vastassa ovella. Hän ohjasi minut heräämöön, jossa sängylläni odottivat jo leikkauspaita, aamutakki, tukisukat ja tossut. Mieheni lähti nähtyään paikan poikamme kämpille viettämään päivää, koska hänen oli oltava hakemassa minua illalla pois sairaalasta. Pian pukemisen jälkeen anestesialääkäri katsoi esitietojani, sain lääkitystä ja plastiikkakirurgi kävi minut vielä huoneeseensa  Hän otti ensin ennen leikkausta -kuvat ja sitte...
Lähetä kommentti
Lue lisää

16. Arggghhhh!

Kuusi viikkoa on täynnä ja olisi lupa luopua painetekstiilistä. Kaulalihasten kiristymistä ja poskien sekä leuan alustan sivujen tunnottomuutta se kuitenkin helpottaa. Kysyinkin asiasta leikanneelta taholta ja sain vastaukseksi, että painetekstiili auttaa aina kolmeen kuukauteen asti. Jos arvet kutisevat, sitä voi käyttää pitempäänkin. Olin tänään kuitenkin lähes koko päivän ilman tekstiiliä. Kävin ekaa kertaa kuntosalilla sitten leikkauksen. Koska olen vetänyt lonkkaa kuusi viikkoa, en jaksanut oikein mitään. Tein vain 1/3 liikkeistä, laitoin puolet painoista tai jätin painot kokonaan pois, ja silti nukuin yli tunnin, kun tulin kotiin. Ei se auta kuin taas pikkuhiljaa hivuttautua entiselle tasolle - sille, jonka juuri ennen leikkausta iloiten saavutin. Voi minua raukkaa, snif. Ensi kerralla laitan kyllä painetekstiilin ja pipon siihen päälle. Siihen vielä kuulokkeet ja niihin kunnon k-poppia, niin a vot! Kylläpä korvat hikoilevat 😎 Ei vain jaksa, lääh puuh... Olen onnistunut läträämä...
Lähetä kommentti
Lue lisää