2. Gastric bypass 18.2.2020

Aikuisiälläni olin päätynyt eri elämänvaiheiden myötä sairaalloisen lihavaksi ja käynyt läpi kaikki keinot saadakseni itseni hoikemmaksi. Olin siinä kunnossa, että en pystynyt selkäkivun vuoksi kävelemään postilaatikkoa kauemmaksi. Minulla epäiltiin keuhkoemboliaa, kun yhtenä päivänä hengästyin yrittäessäni pukeutua. Keuhkokuvien mukana tuli lausunto: "Näyttää sydämen vajaatoiminnan pahenemisvaiheelta." Olin epäuskoinen ja hädissäni. Olin vuosia aiemmin kysynyt työterveyslääkäriltä lihavuusleikkauksesta. Tämä nuori lääkäri näytti säikähtävän. Hän ohitti kysymykseni sivulauseessa tuomiten leikkauksen. En ottanut asiaa uudelleen puheeksi ennen kuin tunsin, ellen tee nyt mitään, olen kohta haudassa.

Asia lähti purkautumaan yksityislääkärin vastaanotolta, mutta polku oli pitkä ja mutkikas. Kävin kahdeksan kuukauden KYS:in ravitsemusterapeutin johtaman ryhmälaihdutuskurssin terveyskeskuksessa. Se oli elämäni paras! Olin jo aiemmin käynyt monenlaisia maksuttomia ja maksullisia juttuja läpi niin netissä kuin yksityislääkärikeskuksessakin eli minulla oli vertailupohjaa. Motivaationi lihavuusleikkaukseen oli kova, mutta etukäteen vaadittava kilojen pudotus takkuili. Kun onnistuin pudotuksen tekemään, seuraaviin tutkimuksiin piti odotella pitkä tovi ja ehdin taas pumpata itseni pulleammaksi.

Lopulta olin niin epätoivoinen, että matkustin täältä Pohjois-Savosta Helsinkiin Kampin Terveystalolle. Olin vakaasti menossa leikkaukseen yksityistä kautta a 10 000 euroa. Kampissa kirurgi Timo Heikkinen katsoi minua ja kysyi: "Miksi KYS ei ole jo leikannut sinua?" Sitä sopikin ihmetellä. Laitoin viestiä ravitsemusterapeutilleni ja seuraavalla viikolla sain puhelun: sinulle on leikkausaika 18.2.2020. Minulla oli leikkausaika jo varattu Kamppiin tammikuulle, mutta toki maltoin odottaa vielä kuukauden, kun olin odottanut jo yli kaksi vuotta muutenkin.

Leikkausaamuna painoin 15 kiloa vähemmän kuin suurimmillani. Pääsin kotiin sairaalasta seuraavana päivänä eikä sattunut yhtään mihinkään. Syömisessä oli kyllä opettelua. Uutta vatsalaukkua oli verrattu tulitikkurasiaan ja kananmunaan. Miten voisin tietää, paljonko voin syödä? Siis en uskaltanut syödä. Hyvin nopeasti asia kuitenkin lähti sujumaan. Nesteytys tuotti enemmän ongelmia, mutta on sittemmin helpottunut. Aloin käydä voimieni mukaan kävelylenkeillä.

Jätin kaiken sokerisen ja rasvaisen entiseen elämääni eli en syö karkkeja, suklaata, jäätelöä, kahvileipiä tai roskaruokaa. Tosin en voisikaan, sillä niistä tulee jo pieninä vahinkoina hypoglykemia ja alkuun liiasta eväästä muutenkin dumppasi nopeasti. Leikkaus on apuväline painonpudotukseen. On hyvä, että se muistuttaa, jos itse alkaa lipsua johonkin suuntaan ruoan laadussa tai on innoissaan mättämässä kurkusta alas enemmän kuin oikeasti mahtuu.

Painoni putosi leikkauksen jälkeen kymmenen kuukauden ajan, yhteensä 51 kiloa. Nyt olen saanut kuusi kiloa takaisin ja tässä paino näyttää pysyvän helposti. Ylipainoa jäi reilut kymmenen kiloa, mutta se ei minua haittaa: pystyn liikkumaan, löydän vaatteita kaupasta ja olen tyytyväinen. Leikkauksen myötä menetin kyllä myös paksut hiukseni. Niitä lähti 2/3 eikä yhtään kasvanut takaisin, vaikka niin lupailtiin. Sinne mänt!

Melko pian laihduttuani aloin säästää tavoitteenani allileikkaus: ne eivät menisi julkista kautta niin kuin vatsaroikot. Meillä vanhemmilla leikatuilla - olen tällä hetkellä 59-vuotias - ei enää iho palaudu niin kuin nuoremmilla saattaa palautua.

Silloin en vielä arvannut, että joskus ajattelisin: "Olkoot allit! Olkoot vatsaroikot! En kestä helttaa kaulassani!"